Sateenkaarisanomat

 

Kahvila nimeltä Navetta jatkaa turkulaista omintakeista nimiperinnekäytäntöä, jossa ravintolatilat saavat nimensä rakennuksen vanhasta käyttötarkoituksesta. Koulujen, Pankkien ja Vessojen rinnalle on tullut nyt Navetta.

Navetta sijaitsee Raunistulassa sata vuotta vanhassa navettarakennuksessa, joka on osa Konsan Kartanon toimikeskusta. Kunnostetun tiilirakennuksen toisessa päässä on talli, jossa toimii lahja- ja ravintomyymälä Tallipuoti, ja toisessa päässä jatkaa marraskuusta alkaen uusien yrittäjien voimin kahvila nimeltä Navetta.

Kun navettatiloissa aiemmin toiminut kahvila Konsan Kievari siirtyi muualle, Tallipuodin omistaja Sirpa Jompero päätti pienen empimisen jälkeen ottaa myös kahvilan pitämisen harteilleen. Ideana oli hyödyntää Tallipuodin ravintotuotteita myös kahvilan puolella.

Kahvilan hittituotteeksi on noussut Hildegardin hermo- ja älypiparit. Spelt-alkuvehnästä ja intiaanisokerista valmistetut piparit vaikuttavat aivojen toimintaan suotuisasti ja rauhoittavat kiristynyttä mieltä.

Mantelikoristeiset piparkakut maistuvat sen verran hyvältä, että monet asiakkaat ovat siirtyneet sen jälkeen puodin puolelle ostamaan monipuolisesta ravintoarvostaan tunnettua spelttiä ja myös diabeetikoille sopivaa tummaa ruokosokeria leipoakseen itsekin pipareita. Intiaanisokeri tuodaan Boliviasta, ja siinä olevat hiilihydraatit imeytyvät huomattavasti hitaammin elimistöön kuin valkoisessa sokerissa.

"Tämän päivän ihmiset hakevat terveyttä ja harmoniaa", Sirpa jatkaa. "Jos Microsoft räjäytti it-alalla pankin, niin seuraavaksi sen räjäyttää puhdas ja terveellinen ravinto". Tallipuoti on myynyt reilun neljän vuoden ajan moninaisia terveyttä edistäviä tuotteita mehuista, jauhoista ja leivistä, mausteisiin ja tuoksuihin.

Navetta-kahvilassa lähes kaikki tuotteet leivotaan luomuviljasta ja lounaaksi tarjotaan ravinteikasta kasviskeittoa. Rinnalla on kuitenkin myös perinteinen keitto sillä Sirpa kokee että pitää olla myös valinnan mahdollisuus.

Monipuolinen Navetta

Navetta hakee monipuolista ilmettä, sillä vuoden alusta se muuttuu musiikkikahvilaksi. Tämä tarkoittaa jami- ja yhteislauluiltoja sekä sunnuntaikonsertteja. Omiin juhliin voi tilata vaikka yhtyeen, sillä Navetassa harjoittelevat myös Turun rautatiehanuristit, jossa soittaa peräti kahdeksan hanuristia. Sirpa on ryhmän solisti ja vetäjä.

"–Turun Hildegardseura halusi kerran pitää kokouksensa kahvilassa samaan aikaan kun yhtyeemme harjoitteli, ja lopputulos oli että kaikki tanssivat pöytien välissä iloisten rytmien tahdissa. Sen jälkeen yhdistys on halunnut aina pitää kokouksensa täällä samaan aikaan", Sirpa nauraa.

Kahvilan takana on Sirpan lisäksi myös toinen innostunut yrittäjänainen, Kirsi Kelloniemi. Kohtalo johdatti nämä naiset yhteen jo yhdeksän vuotta sitten. Siitä asti he ovat kulkeneet peräkanaa eri paikoissa ja ovat olleet jo kolme kertaa aiemmin perustamassa kahvilaa, mutta suunnitelmat ovat aina muuttuneet.

Nyt hetki oli sopiva ja myös Kirsistä, neljän lapsen yksinhuoltajaäidistä, tuli kahvilan pitäjä. Alku on ollut rankka, sillä vapaapäiviä ei ole ollut yhtään kahteen kuukauteen. Tiskikone on niin huonossa kunnossa, että astiat on tiskattu käsin eikä kaksi kotiuunia ole riittäneet leivonnaisten tekemiseen. Liian vaatimattomaksi mitoitettu huonokuntoinen keittiö tosin menee tammikuussa remonttiin, jonka ajan kahvila on kiinni.

Helmikuussa sitten jatketaan täydellä teholla. Energiset naiset paljastavat suunnitelmissa olevan luomuviinioikeuksien hankkiminen. Tämä tarkoittaisi myös kahvilan aukioloaikojen pidentämistä. Nyt Navetta on vielä iltaisin kiinni.

Eeva Turpeinen