Sateenkaarisanomat

 

Ääni parantavana välineenä

Elämme äänien maailmassa. Ensimmäinen aisteistamme joka kehittyy valmiiksi on kuulo. Alamme kerätä ”äänivarastoa” jo kohdussa. Äänet muokkaavat kehitystämme, kaikki äänet. Erityisen tärkeitä ovat äidin ja isän äänet sillä ne muokkaavat mm. tunnemalleja, joita myöhemmin elämässä projisoimme.

Tarkkaan kuunnellessa voi kuulla jännityksiä äänessä, sekä onko sanoma, joka tulee ulos suusta, yhdenmukainen äänen kanssa.

Ääni on varsinaisesti värähtelyä, joka välittyy eri elementtien kautta ja jonka me sitten tulkitsemme kuulon ja kehoaistimusten avulla. Ääni, värähtely siis, kantaa mukanaan informaatiota lähettäjästään, vaikuttaen näin ympäristöön.

Emme välttämättä ole tietoisia äänipommituksesta johon altistumme päivittäin, mutta hiljentyessään hetken saattaa huomata kuinka autuasta on vain olla ja levähtää. Etenkin kaupungissa asustavat ovat jatkuvan ”pommituksen” kohteena ja kehittävätkin suojamuurin. Suojamuuri ei kuitenkaan valitettavasti poista kaikkia vaikutuksia ja väsymys joka illalla kohtaa on osaltaan juuri äänien aikaansaannosta.

Tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä teollisten ja mekaanisten äänien, mutta myös ns. viihdemusiikin vaikutusta. Tulemalla tietoisemmaksi äänien haittavaikutuksista voimme paremmin säädellä voimavarojamme.

Erityisen tärkeä on oma äänemme. Sanat, jotka lähetämme eivät nimittäin vaikuta ja kanna pelkästään ulospäin, vaan vaikuttavat myös kehoissamme, jääden kenties pitkiksikin ajoiksi värähtelemään sisällemme. Tästä jokaisella on varmasti kokemusta, etenkin kun sanoihin liittyy voimakkaita tunteita.

Ääntään voi myös käyttää lohduttavana, rauhoittavana välineenä vaikuttaen sekä itseemme että ympäristöömme. Näin on tehty jo vuosisatoja, ehkä tuhansiakin. Nykypäivänä kaiken tieteellisen ja teknisen kehityksen vauhdittamassa elämässä tämä muinainen taito joka jokaisella on, uinuu suurella osalla. Onneksi äänen voiman voi helposti valjastaa itsensä ja läheistensä auttavaksi voimavaraksi. Kaikki ihmisen lähettämät äänet voivat oikein suunnattuna auttaa rentoutumisessa ja jopa paranemisessa. Erityisen auttavia ja rauhoittavia ovat ns. ylä-äänet eli harmoniset äänet, jotka soivat perusäänen kanssa samanaikaisesti. Harmonisia ääniä oppii tuottamaan suhteellisen helposti jokainen joka haluaa, eikä siihen vaadita lauluääntä taikka musikaalisuutta.

Tervetuloa tutustumaan äänien ihmeelliseen maailmaan Turun Henkiseen Keskukseen 15.2.
Harmonisin terveisin, Michael Schirmer