Sateenkaarisanomat

 

Turun luontaishoitola

Raunistulan Konsan Kartanossa sijaitsee Turun Luontaishoitola. Tarjolla on lukuisia luonnonmukaisia hoitoja, kuten esimerkiksi akupunktiota, reikiä, homeopatiaa, lämpökivihoitoa, intialaista päähierontaa, aromaterapiaa, energiahoitoja, ekokampausta ja vyöhyketerapiaa.

Hoitola sijaitsee Konsan Kartanossa, joka on yhdistelmä historiaa ja nykypäivää Turussa, Raunistulan kaupunginosassa. Konsan tila kuului 1800-luvun lopulla alueensa suurimpiin maatiloihin peltoineen, metsineen ja maineen. Sen toimintaa ohjasi naispatruunaksikin kutsuttu tomera emäntä Serafia Konsa.

Nykyinen omistaja, 30 vuotta terapeuttina toiminut Ulla Oksanen osti tilan rakennukset vuonna 1994, ja toiminta siellä on muuttunut monin eri tavoin ihmisen hyvinvointia hoitavaksi. Konsan Kartanon toiminta-ajatusta kuvaa sen kotisivuilta löytyvä lause: ”Tänä päivänä ei hoideta karjaa vaan ihmisiä, ja maanviljelyn sijasta viljellään hengen hedelmiä”. Konsan Kartanossa toimii luontaishoitola, useita yhdistyksiä, kahvio ja puoti. Lisäksi on aamiaismajoitusta, erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, talkootoimintaa sekä oma tiedotuslehti.

Luontaishoitola ja koko Kartano elää ajassa ja toimintaa kehitetään tilanteiden ja tarpeiden mukana. Parhaillaan on meneillään pihapiirin vanhan saunarakennuksen kunnostus ja laajennus, jonka valmistuttua hoitolan tarjonta laajenee erilaisiin saunassa tehtäviin hoitoihin.

Kartanon vanhan navetan tilat on vuokrattu kahvilakäyttöön. Kahvila on viralliselta nimeltään kahvila nimeltä Navetta, ja sen tunnelmallisissa tiloissa toimii myös Tallipuoti, jonka valikoimaan kuuluu erilaisia luonnonmukaisia ja terveellisiä tuotteita jauhoista ja hiutaleista marjajuomiin ja -jauheisiin sekä suolavalaisimiin. Lounaan ja kahvilatuotteiden lisäksi Navetassa on tarjolla erilaisia, yhä enemmän musiikkiin painottuvia tilaisuuksia, ja kahvila on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin.

”Konsan henki”

Ilmapiiri talossa on vieraankin silmiin enemmänkin kodinomainen kuin kovin virallinen. Miljöö ja talon sisustus on säilytetty pitkälti vanhassa asussaan, ja elävä tuli lämmittää niin huoneet kuin ruuan. Asioita tehdään ja suunnitellaan yhteistyössä ja -hengessä Ulla Oksasen pidellessä kokonaisuuden naruja käsissään ja ”viimeistä sanaa” hallussaan. Perehtyminen töihin tapahtuu kuuntelemalla, katselemalla, tekemällä, kysymällä. Yhteisöllisyyden hengellä on tärkeä merkitys niin talon toiminta-ajatuksessa kuin talossa olijoiden ja kävijöiden hyvinvoinnissa. Asiat ovat yhteisiä, ja vanhan keittiön suuren ruokapöydän ääressä on tilaa. Siinä joukolla istuessa ravitaan kehoa Ja mieltä, jaetaan työ- ja muita asioita ja huolehditaan yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Vaihtoehtoisuus, pehmeät arvot sekä hyvinvointi ilmentyvät Konsan Kartanossa edellä kuvatusti lähes kaikessa. Konsan Kartano on kuin suuri paketti, jonka kannen alta löytyy monipuolinen kokonaisuus toimintaa ja toimijoita, uutta ja vanhaa, jokaiselle jotakin.

Satu Rantasalo ja Annukka Kotka

Turun Luontaishoitola
Konsan Kartano