Sateenkaarisanomat

 

Maallisen rakkauden ansa

Prashant Kakodayn ajatuksia rakkaudesta

Sanotaan, että rakkaus pyörittää maailmaa. Kaikissa kulttuureissa tehdään lauluja rakkaudesta. Ihmisten -ja eläinten- elämää motivoi halu kokea rakkautta.

Ihmisillä on tapana pitää mukanaan valokuvia ja esineitä, jotka muistuttavat heitä rakkaista ihmisistä, silloin kun he eivät ole läsnä. Samalla tavoin koira, joka rakastaa isäntäänsä, kuljettaa suussaan isännän tohvelia tämän poissa ollessa, koska se muistuttaa isännästä.

Kun ihminen unohtaa olevansa sielu ja samaistuu kehoon, rakkaus kohdistuu kehosta kehoon.

Niin kuin koira palvoo tohveleita isännän korvikkeena, ihminen kiinnittyy toiseen ihmiseen, kehoon. Kun rakkauden kohde on toinen ihminen, keho, kuvaan astuu omistamisen halu ja menettämisen pelko. Ihminen saattaa tiedostamattaan pitää pakonomaisesti kiinni toisesta ihmisestä. Sielu, joka itsessään on rakkaus, ei muista omaa olemustaan ja alkaa asettaa ehtoja rakkaudelle.

Sielun rakkaus on synnynnäistä ja ikuista, niin kuin sielu on luonnostaan rakastava ja ikuinen . Kun sielu on hereillä, se tunnistaa kaikki muut sielut veljikseen, saman perheen jäseniksi ja Korkeimman lapsiksi. Jokainen sielu on pyyteettömän rakkauden arvoinen, ei ole tarvetta asettaa toista toisen edelle tai yrittää omistaa ketään. Jumalan puutarhassa jokaisella sielulla on paikkansa, ikuisesti turvassa ja ikuisesti yhdessä!

Prashant Kakoday