Sateenkaarisanomat

 

Onko rakkaus kaipuuta tai pysähtymistä?

Sana rakkaus ja verbi rakastaa ovat “vaikeita sanoja”. Mikä on vaikeampaa sanoa vilpittömästi, tosissaan, aidosti, kuin “minä rakastan sinua”? Ei nyt tule ihan heti mieleen. Sitä voi olla ikään kuin varuillaan jo valmiiksi. Jos et ole todistanut seuraavaa dialogia omassa elämässäsi, niin todennäköisesti ainakin kuunnelmaa kuunnellessa tai elokuvaa katsoessa.
- Mä rakastan sua.
- Älä nyt viitsi, sanot vaan, et sä mua kuitenkaan rakasta.
Joskus edellä oleva dialogi jatkuu seuraavasti...
- Totta kai, mä rakastan sua, kulta.
- Joo, joo, muistatko silloin kun...

Me ajaudumme joskus tilanteisiin, joissa yhtäkkiä tunnemmekin inhoa, jopa vihaa. Rakkauden vie mennessään menneisyyden paineet ja tulevaisuuden pelot, murheet ja huolet. Miten vaikeaa on pysähtyä, hiljentää sisäistä dialogiaan, vain olla hiljaa tässä ja nyt, antaa tilaa rakkauden tulla, tuoda tullessaan uudet sanat, uudet tuntemukset, uudet teot, tai tekemättä jättämiset.

Tapasin eilen kaksi ystävääni. Kerroin heille, että olin lupautunut kirjoittamaan “rakkausteemasta”. Kysyin, voisivatko he keskustella keskenään rakkaudesta. Yllättäen, rakkaat ystävät, yllättivät minut monellakin tavoin. Heidän keskustelunsa alkoi soljua mielenkiintoisia uomia. Toinen ystävistäni puhui sujuvasti. Toinen kuunteli enimmäkseen yhtä sujuvasti, mies ja nainen, yang ja yin. Mies vakuutti, että rakkaus on voimavara, että rakkaudessa on järki ja äly mukana, se on hallittua. Jonkin ajan kuluttua nainen alkoi itkeä, liikutuksesta.

Hän kertoi mieleensä palanneen tarinan, kun hän oli ollut työssä sairaalassa. Eräällä osastolla oli vanhus, joka valitti aina kipuja, kun häntä käännettiin. Vanhus oli hyvin vaativainen monissa asioissa. Ystäväni ahdistui tästä.

Kerran hän jutteli työkaverille tästä vanhuksesta. Hänen hämmästyksekseen työkaveri sanoi, että hän haluaisi olla vanhana samanlainen: uskaltaa olla oma itsensä ja vaatia. Ystäväni kertoi ihmetelleensä työkaverin mielipidettä ja miettineensä asiaa.

Eräänä päivänä syöttäessään tuota vanhusta hän oli yhtäkkiä tuntenut olotilassaan valtavan muutoksen: hän alkoi tuntea jännittämisen ja ahdistuksen sijaan rakkautta ja myötätuntoa vaativaa vanhusta kohtaan. Hän tunsi tuossa tilanteessa ikään kuin hänen jo edesmennyt isoäitinsä, joka oli rakastanut häntä paljon, olisi koskettanut häntä käteen. Tapahtuma oli jäänyt hänen mieleensä ainutkertaisena rakkauden tilan kokemuksena.

Tänään kävin antikvariaatissa. Tiedustelin runokirjoja. Niitä löytyi neljä hyllyllistä ja yksi pino. Lyhyen silmäilyn jälkeen silmiini osui punaselkäinen kirja: Rakastan, rakastan, rakastan. Sieltä lyhyen silmäilyn jälkeen valitsen seuraavan:

Miten mieletön
voi olla ihmissydän –
että silloinkin
kun olemme yhdessä
on ikävä sinua!
Fukayabu

Täytyy muistaa kiittää ystäviäni. Heille kuuluu myös kiitos, että tämä kirjoitus syntyi niin helposti. Rakkaus on myös sitä, että muistaa kiittää, vaikka sitten jälkikäteen.

Jouni Ylinen