Sateenkaarisanomat

 

Kansalliseepoksemme 160 vuotta

Juhlavuoden merkeissä, Kalevalaa ajatellessa, mieleen nousee vastauksia, jo ennen kuin kukaan on mitään edes kysynyt.

Tässä seitsemän vastausta:

1. Mitään suurta fyysistä muinaiseeposta ei ole koskaan ollut, sellaista joka olisi sitten pirstaloitunut ja osittain unohtunut, niin että lauluja olisi ollut yhä väemmän; päin vastoin, tutkijoiden mukaan runojen määrä on ollut kasvamaan päin aina Lönnrotin aikoihin saakka. Muinaisina aikoina oli ehkä syvällisempää laulamista, koska laulu silloin liittyi kattavasti kaikkeen elämään, elettiin jonkilaisessa laulun virrassa; työtä ei ilman näitä laulun maailmasta vuodattuneita voimia olisi jaksettu siinä määrin tehdä kuin silloin oli pakko, ei ollut nykyisenlaisia lomia eikä vapaa-aikoja.

2. Jossain vaiheessa se henkinen keskus, josta laulut ovat peräisin, lakkasi vuodattamasta itseään ja vetäytyi henkiseen maailmaan. Sieltä henkisestä keskuksesta kalevalainen tieto on peräisin, ei ulkoisesta kuvitellusta ”alkukalevalasta”.

Kalevalainen myyttisen tiedon vuodatus ei suinkaan ole täysin loppunut. Olen todennut, että vuodatus tapahtuu syklisesti 70–100 vuoden välein, siitä todisteena on mm. Uuden laulun Kalevala. Kalevalainen tieto tulee aina sanallisena, kuten karelianistinen (Sibelius, Leino, Gallen-Kallela) kausi sata vuotta sitten osoitti.

Ei ole oikein painottaa kalevalaisen kulttuurin muinaisuutta eikä runojen ikää, sillä osa on vanhaa, osa uutta ja osa on vielä ilmi tulematta, eikä kaikki taiteellisesti ilmaistu kalevalainen tieto ole sanallista. Oikeampaa on puhua ikiaikaisesta kalevalaisesta viisaudesta, joka elää, kasvaa ja lisääntyy.

3. Kalevala on lukueepos. Kansalliseepoksen runoja ei ole koskaan laulettu tällä Elias Lönnrotin muodostamalla kalevalakielellä, paitsi myöhemmin näyttelijätyylisesti esiintyen, opettelemalla ulkoa kirjoitettuja eeposrunoja. Sellaisia esityksiä on kritisoitu perustellusti. Kielitieteilijät ovat sanoneet, ettei aitoa runolaulua (kirjaan panematonta) ole milloinkaan esitetty tällä kielellä. Eikä ehkä pitäisikään esittää. Nimittäin sellaista kalevalasta oppimista jota tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, minätietoisen ihmisen kehitystiellä, otetaan vastaan ainoastaan ajattelevalla ymmärryksellä. Laulamalla esitetystä kalevalaisesta viisaudesta voidaan oppia emootionaalisesti yhtä ja toista, mutta luettu, erityisesti ääneen luettu ja lausuttuna kuultu kalevalainen tieto on paras tapa jos on tarve ja halu kehittyä ihmisenä

4. Yhtenä elementtinä Kalevalassa on taiteellinen kansanomaisuus, joka on sadunomaista ja mieltä kiehtovaa. Toisena elementtinä ovat suuret myyttiset kuvat ja tarinat, joita kalevalassa kerrotaan. Kolmantena elementtinä on itse kieli, joka on enemmän musiikinomaista. Kalevala ei kuvaa näkyvää, vaan tekee näkyväksi. Kalevalan kieli on mysteerikieltä, jossa on sakramentillista, parantavaa voimaa. Sitä voimaa voi perustellusti nimittää ylösnousemusvoimaksi.

5. Kalevala pyrkii lisäämään ymmärrystämme ihmisyydestä. Sen tieto on maailmanselitystietoa ihmiskunnan ja Maan yhteisessä vuorovaikutteisessa kehityksessä. Kalevala kuvaa mitä on olla ihminen.

6. Kalevalaa tarvitaan siihen, että voimme itse kukin tulla siksi, joksi meidät ihmisinä ja yksilöinä on tarkoitettu. Ihminen voi Kalevalan myyteissä, taiteellisesti koetun kautta, löytää itsessään tapahtuvana sisäisenä muutoksena oman henkisen kasvun tiensä.

7. Kalevala, meidän mytologiamme, on kansakunnan henkinen muisti, ihmisyyden peili; omatunto joka kertoo mikä ihminen on, minkälaiseksi ihmisen tulisi tulla ja miten se voi tapahtua. Ja mikä parasta, Kalevala saa sen tapahtumaan.

Ja entäs ne kysymykset sitten? Ne ovat niitä ”perimmäisiä kysymyksiä”, jotka ovat meillä jokaisella sisimmässämme, sieltä ne löytyvät. Ja jos kysymyksenne eivät satu täsmäämään tässä annettuihin vastauksiin, niin sieltä omasta sisimmästä uskoisin löytyvän sopivimmat vastauksetkin.

HYVÄÄ KALEVALAN JUHLAVUOTTA!

Seppo Huunonen

SEPPO HUUNONEN on monialataiteilija – tutkija – Kalevalaisen Kulttuurin Liiton puheenjohtaja – Forum Ursa Major – Pohjolan perinnön foorumin pääsihteeri