Sateenkaarisanomat

 

Elämänkaarikirjoituksen parantava voima

Oma elämä on hyvin henkilökohtainen ja tärkeä asia. Elämän kolhuissa oma tarina on voinut saada piirteitä, joita on syytä tarkistaa ja käsitellä aikuisen järjellä ja elämäntaidoilla. Omassa elämäntarinassa voi olla paljon sellaista tulkittua tietoa, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Ankea lapsuus on voinut jättää jälkensä muistikuviin. Ne voivat olla ankaria ja täynnä arvostelua ja syytöksiä itseä kohtaan sellaisista asioista, joihin lapsena ei ole ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Lapsi ei ole myöskään voinut ymmärtää ja käsitellä ympärillä tapahtuvia pahoja asioita. Mikäli lähellä ei ole ollut myötätuntoisia ja välittäviä ihmisiä, lapsi on voinut syyttää itseään sellaisista asioista, joissa itse on ollut uhrin asemassa. Koko lapsuus voi olla täynnä käsittämättömiä ja käsittelemättömiä asioita ja tunnemöykkyjä.

Tällä hetkellä psykologinen tieto on kaikkien ulottuvilla ja asioista voidaan keskustella aivan toisella tapaa kuin aikaisemmin vanhempien ja isovanhempien aikana. Monille on tuttu sanonta ”omaa pesää ei liata” elikkä perheen asioita ei käsitellä kenenkään ulkopuolisen kanssa. Monille ovat jääneet tunnemöykyt avaamatta ja ne vaikuttavat edelleen tiedostamattomaan mieleen epämääräisinä alakulon tunteina ja energian ja luovuuden puutteena.

Suomi on pöytälaatikkokirjoittajien luvattu maa. Omasta elämästä kirjoittaminen voi olla hyvinkin terapeuttista. Pepi Reinikainen on monia elämänkaarikirjoituskursseja ohjannut tietokirjailija. Vuonna 2007 häneltä ilmestyi kirja: ” Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat” Kirjapajan kustantamana. Tässä kirjassaan Reinikainen ohjaa omasta elämästään kirjoittavia jakamaan elämänsä neljään pääjaksoon: kevät, kesä, syksy ja talvi sen mukaan miten kullakin vuosia riittää. Kirjoittamisen helpottamiseksi jokainen vuodenaika jaetaan vielä seitsemään vuoteen, joista kirjoitetaan kerrallaan. Koko elämän hahmottaminen kokonaisuutena tuntuisi ylivoimaiselta tehtävältä. Kirjoittaminen aloitetaan isovanhempien ja seuraavaksi vanhempien tarinoilla, jonka jälkeen lähdetään liikkeelle kevään ensimmäisestä jaksosta syntymästä seitsemänteen ikävuoteen.

Moni ajattelee, että elämänkaari tarkoittaa sitä, että elämän alussa on nousua ja kasvua ja lakipisteeseen päästyä kaikki alkaa vähitellen laskea ja heikentyä. Näin ei toki ole asian laita. Elämänkaaressa tapahtuu painopisteen muutos. Alussa hankitaan tietoja, taitoja ja kokemuksia ja vahvistutaan sekä fyysisesti että henkisesti. Noin 40 ikävuodesta lähtien painopiste muuttuu henkiseen ja spirituaaliseen. Ihminen alkaa etsiä omaa todellista ydinitseään ja Korkeampaa minäänsä. Siihen asti on ego ja mieli olleet voimakkaasti mukana erilaisia valintoja tehtäessä, mutta vähitellen aletaan kuunnella yhä enemmän omaa Korkeampaa minää. On tärkeää nuorena olla aktiivinen harrastuksissa, kokeilla erilaisia asioita, hankkia ammatti ja työkokemusta, perustaa perhe, kasvattaa lapset ym. Elämä on kiireistä. Keski-iässä tulee usein väli-inventaarion tarve jolloin ihminen alkaa etsiä omaa todellista itseään.

Pepi Reinikainen on kehittänyt teorian, mallin ja metodin miten elämänkaarikirjoittamisessa on viisasta edetä. Annukka Kotkan ja Tuula Ulkuniemen kanssa olemme tämän mallin pohjalta suunnitelleet oman sovellutuksemme elämänkaarikirjoittamisryhmästä. Etenemme isovanhempien ja vanhempien tarinoista seitsenvuotisjaksoissa siten, että jokainen ryhmän jäsen valmistautuu seuraavaan tapaamiseen kirjoittamalla samasta teemasta kuin kaikki muutkin. Kukaan ohjaajista ei lue näitä tarinoita, vaan ne puretaan keskustellen yhteisissä tapaamisissa. Kirjoittamisen tekniset taidot eivät siis ole esteenä ryhmään osallistumiselle. Keskusteluun osallistutaan niissä puitteissa, joissa kukin on valmis jakamaan asioita ryhmän kesken. Ehdoton salassapito ryhmässä esiin tulleista asioista on itsestään selvä asia.

Kuitenkin itse kirjoittaminen on tärkeää, sillä siinä on tutkimusten mukaan monia parantavia elementtejä. Oman lapsuuden prosessointi aikuisen ymmärryksellä turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä voi avata monia solmuja, jotka ovat piiloutuneet tiedostamattoman pimentoihin. Yhdessä keskustelu ja tietyn elämänvaiheen teemojen ja sen liittäminen tiettyyn historialliseen ajankohtaan voi auttaa ymmärtämään monia aikaisemmin mystisiltä tuntuvia asioita.

Omilla vanhemmilla ja isovanhemmilla ei ehkä ole ollut omassa elämässään rakkautta ja huolenpitoa ja kova ja ankara elämä on kovettanut heidät. Myöskään psykologista tietoa ei ole ollut saatavilla toisin kuin nykyään eikä kasvatusfilosofiakaan ole aikaisemmin suosinut hellyyttä ja rakkautta. Omille vanhemmille, isovanhemmille ja muille sukulaisille voi jälkikäteenkin antaa anteeksi ja sitä kautta myös vapautua itse katkeruuden kahleista. Oman lapsuuden ja nuoruuden käsittely aikuisen ymmärryksellä voi tuoda valoa ja ilmaa tunkkaisiin suhteisiin.

Silloin kun kirjoitetaan vain itselle, voi helpommin kirjoittaa vain omasta kokemuksestaan käsin ja oma tunne ja kokemus on aina totta. Mutta kun tulee lisää tietoa ja ymmärrystä asioihin, tuo kokemus ja tunne voi muuttua myönteisemmäksi. On hyvä olla armollinen myös itselle ja antaa anteeksi kaikki erehdykset ja väärät valinnat. Monesti juuri ne vievät henkistä kehitystä eteenpäin. Silloin, kun kirjoittaa vain itselleen, on hyvä antaa arvo myös itselleen, mutta ei kannata tehdä mitään ansiolistaa omista saavutuksista ja hyvistä teoista. Tässä on mahdollisuus itsetutkiskeluun, mutta siinäkään suhteessa ei kannata mennä liiallisuuksiin.

Parantavan kirjoittamisen pioneeri, psykologi James W. Pennebaker kehoittaa kirjoittamaan kuuriluontoisesti neljänä perättäisenä päivänä 15- 20 minuuttia kerrallaan taukoamatta tietystä teemasta. Mielestäni tämä menetelmä sopii hyvin juuri tähän elämänkaarikirjoittamisryhmään, kun kirjoitetaan yksin kotona ja valmistaudutaan seuraavaan ryhmätapaamiseen. Ennen näitä kirjoitussessioita on hyvä miettiä kyseiseen ajanjaksoon liittyviä asioita, katsella valokuvia tuolta ajalta ja tutustua siihen historialliseen ajankohtaan ja sen yleisiin tapahtumiin sekä omassa kodissa että Suomessa yleensä.

Olemme Annukka Kotkan ja Tuula Ulkuniemen kanssa sopineet syyskuusta ensi vuoden tammikuuhun asti 7 kokoontumiskertaa Kaarinan Rauhalinnassa sunnuntaisin klo 13.00 – 16.30. Näissä tapaamisissa ehdimme käsitellä isovanhempien ja vanhempien tarinat sekä syntymästä 7 ikävuoteen asti sekä 8-14, 15-21, 22- 28 ja 29- 35 ikävuodet.

Kokoontumiskerrat ovat: 13/9, 4/10, 18/10, 8/11, 22/11, 13/12 2009 ja 10/1 2010.

Kaisa Pakkala