Sateenkaarisanomat

 

Kuumilla hiilillä kävely on pelkojen voittamista

Voiko hehkuvien hiilien päällä kävellä paljain jaloin? Tietenkin voi, mutta onko se järkevää? Eikös makkarakin pala, jos sen vie aivan kiinni hiillokseen?

Makkaralla ja ihmisellä on se merkittävä ero, että ihminen on ajatteleva olento. Ja ajatuksessa on kummallisen paljon voimaa. Ajatuksessa on niin paljon voimaa, että ihminen kykenee kävelemään monen metrin matkan lähes tuhatasteisen punahehkuisen hiilloksen päällä vahingoittumatta. Onko sitä sitten järkevää kokeilla? Monet ovat kokeilleet ja ylistäneet jälkeenpäin kokemusta mystiseksi, huikeaksi, voimistavaksi...

Kuumien hiilien päällä kävely jalkojen vahingoittumatta on henkimaailman juttuja ja osoitus mielemme mahdista. Fyysikot ja skeptikot keksivät kuumilla hiilillä kävelyn onnistumista selittäviä teorioita, mutta tosiasiassa fysiikka ei pysty selittämään sitä, että iho ei sellaisessa pala. Jalka viipyy joka askeleella puolen sekunnin luokkaa olevan ajan punahehkuisten hiilien päällä painuen niitä vasten hetkellisesti ihmisen koko painolla. Vastaus onkin tahdonvoiman, uskon ja luottamuksen aiheuttamassa fysiikan lakien taipumisessa. Hehkuvilla hiilillä kävely, tuttavallisemmin tulikävely, on täysin mahdollista ilman pienintäkään jälkeä jaloissa.

Ihmiskunnan olemassaolon aikana lukuisat kansat eri puolilla maailmaa ovat harjoittaneet jonkinlaisia tulikävelyn muotoja. Tuliperäisillä saarilla on jopa harjoitettu rituaalista kuumalla laavalla kävelyä. Intiassa tulikävelyn perinne on ollut vahva ja siellä käytetään monta päivää tulikävelyseremoniaan.

Miksi sitten tulikävelyyn pitäisi ryhtyä? Sehän ei ole vaaratonta eikä yleensä kovin helppoa. Tulikävelyn saavutus tulee siitä, kun pari tuntia katsellaan palavaa kokkoa ja päätetään, että minä pystyn kävelemään tuossa hiilloksen päällä sitten, kun liekit ovat sammuneet. Kokossa palaa pari mottia koivuhalkoa ja kuumuus pakottaa seuraamaan palamista kymmenen metrin päästä. Vaaditaan melko lujaa päätöstä ja itse kullekin nousee kokon palaessa omat epäilyksensä ja pelot mieleen. Pelon kautta tulikävelyyn valmistaudutaankin. Epäilykset ja pelot käyvät synkimpien syövereiden kautta.

Tulikävelyn osanottajat ovat alussa yhdessä rakentaneet kokon ja sytyttäneet sen. Tämä on oleellinen osa kiinteän suhteen luomista käsillä olevaan tulielementtiin ja tulevaan hiillokseen. Hiipuessaan kokko vaatii taas kohentamista, jotta hiillos olisi tasainen ja isoimmatkin klapit palaisivat kekäleiksi ennen hiillokselle astumista. Tässä vaiheessa jokainen tarttuu vuorollaan kohennuskeppiin ja työskentelee tulen kanssa taas konkreettisesti. Se on erottamaton osa tulikävelyä. Luomme henkisen yhteyden tulen kanssa ja teemme päätöksen, että tuli on ystävä. Siitä tulee vähän helpompaa, kun on nähnyt jo muutaman ensimmäisen rohkean kävelevän onnistuneesti ja vahingoittumatta.

Kun on kävellyt tulella, on voittanut paljon. On omakohtainen kokemus ajatuksen voimasta, mikä auttaa näkemään asioita erilaisessa valossa. On myös omakohtainen kokemus siitä, miten pelko voitetaan. Tulikävely edustaa henkisen kehityksen porrasta, joka meistä jokaisella on ennemmin tai myöhemmin edessä (tai takana). Tämä porras on pelolle antautuminen, pelon hyväksyminen, ja lopulta heikkoudesta nousee vahvuus, pelosta nousee rohkeus. Pelon voi kohdata monella muullakin tavalla kuin tulikävelyllä, mutta tulikävely on voimallinen ja hauska tapa tehdä se.

Risto-Matti Rantanen

Kirjoittaja on yksi Suomessa aktiivisesti toimivista tulikävelyiden järjestäjistä. Seuraava tulikävelymahdollisuus Turun seudulla on 21. marraskuuta 2010.
Tarkemmat tiedot katso www.risto-matti.com/tulikavely.