Sinuhe, myyttinen elämänkaarikirjoittaja
Myyttifilosofi Irma Korte kuvaa, että käsitteellinen ja myyttinen kieli ovat erilaiset ja
nykyajan arkikielessä sekoittuvat toisiinsa . Kun myytit ovat syntyneet, ilmeistä on, että käsitteellistä kieltä ei
vielä ollut. Myyttinen hahmotus on kokonaisvaltaista ja täysin luonnollinen tapa kokea ja
hahmottaa elämää ja maailmaa. Ihmisen piilotajunta ymmärtää myyttien
kieltä ja ilmaisua. Siksi myyttiset tarinat ja sadut ovat niin eheyttäviä, suosittuja
ja hyvin pitkäikäisia. Ne ovat suurten joukkojen kieltä. Ehkäpä juuri tästä syystä Mika
Waltarin Sinuhemyyttiin haltioitunut egyptiläisromaani jälleen kerran äänestettiin
suomalaisten kaikkein rakkaimmaksi kirjaksi.
Myyttien konkreettinen kieli kertoo vain näennäisesti
ulkoisesta maailmasta, koska parhaimmillaan myytti synnyttää syvälliseen muutokseen
johtavan elämyksen ihmisen piilotajunnassa.
Waltari antoi Sinuhensa kirjoittaa elämäntarinansa. Jokainen voi haltioitua Sinuhemyyttiin
kirjoittamaan oman kasvunsa tarinan.
Waltari kertoo egyptiläisensä kirjoittamisen vaikuttimista
kirjan ensimmäisen kirjan
1. luvun Kaislavene-osuudessa. Sinuhe oli ollut kolme vuotta karkotettuna Thebasta ennen kuin hän
alkoi kirjoittaa. Hänen vanha, entinen ystävänsa farao Horemheb karkotti hänet
pois kuudentena hallitusvuotenaan meren äärelle tarkasti vartioituna. Sinuhe sanoo, että ”itseni
tähden kirjoitan”, en toisten ihmisten tai kuninkaiden tähden.
Sinuhea alkaa askarruttaa
kysymys, mikä lopulta olikaan totuus, koska hän kaipasi elämää totuudessa.
Sinuhe kirjoittaa ”Tämän kirjoitan minä, Sinuhe, hyvin tietäen, että tekoni
ovat olleet pahoja ja tieni vääriä, mutta myös hyvin tietäen, ettei kukaan
niistä ottaisi opikseen, vaikka tämän joutuisi lukemaan. Siksi vain itseni tähden
tämän kirjoitan. Jättäkööt muut sydämensä valheet punnittavaksi
Osiriksen vaa’alla, minä, Sinuhe, punnitsen sydämeni ruokokynällä”.
Maapaossa
Sinuhe alkaa kaivata Theebaa, kotiseutuaan ja nuoruuttaan. ”Ken on kerran Thebassa
syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin. Kääntykää vuodet, vierikää vastaani
menneet vuodet. Jotta vielä kerran saisin nuoruuteni takaisin. Sanaakaan en muuta, pienintä tekoa
en vaihda toiseksi. Oi solakka ruokokynä, oi sileä kaislapaperi, antakaa minulle takaisin
turhat tekoni, nuoruuteni ja hulluuteni.”
Annukka Kotka

Kuva: Lasse Ahonen